Tervetullutta keskustelua työelämästä

Viime aikoina mediassa on ollut ilahduttavan paljon keskustelunavauksia ja artikkeleita työhyvinvoinnista ja työelämän kehittämisestä.  Työterveyslaitos on juuri julkaissut Miten Suomi voi -seurantatutkimuksen tulokset, jonka mukaan työhyvinvointi on heikentynyt ja työuupumusoireet lisääntyneet etenkin alemman koulutustason työntekijöillä. Demarit ovat avanneet keskustelun nelipäiväisestä työviikosta ja työnantajan yhteydenotoista vapaa-ajalla. THL puolestaan on ilmaissut tuoreessa raportissaan työterveyshuollon sairaanhoidon ongelmallisena asiana kansalaisten tasavertaisuuden näkökulmasta. Mielenterveysongelmat, syrjäytyminen, työvoimapula ja palkkaukseen liittyvät kysymykset ovat nyt uutisten vakioaiheita.  Tulevat eduskuntavaalit innoittavat eri tahoja tekemään avauksia ja hyvä niin. Hälytysmerkkejä on sen verran paljon ilmassa, että ratkaisuja suomalaiseen työelämän parantamiseen on löydyttävä. Pohdiskelen seuraavassa näitä teemoja lähinnä asiantuntijatyön näkökulmasta.

SDP on ehdottanut, että ensi vaalikaudella tulisi toteuttaa laaja kokeilu nelipäiväisestä työviikosta. Palkansaajajärjestöistä on kompattu ehdotusta ja työnantajapuoli on taas nähnyt lähinnä potentiaaliset ongelmat. Puoltajat viittaavat eri puolilla Eurooppaa tehtyihin kokeiluihin, joiden perusteella tulokset ovat olleet todella rohkaisevia. Kokeilujen yhteydessä ollaan myös organisoitu töitä uudelleen ja karsittu turhia kokouksia. Työhyvinvointi on muun muassa parantunut ja sairauspoissaolot vähentyneet, mikä on aika yllättävää.

Mielestäni on todella tärkeää, että kaikki työelämää koskevat muutokset toteutetaan työhyvinvointi ja työssä jaksaminen edellä. Tehtyjen kokeilujen tuloksia tulisi hyödyntää ja työajan lyhentämistä tulisi selvittää. Kokeilut voivat olla määräaikaisia, joten pidemmän tähtäimen vaikuttavuus täytyy pitää mielessä. Kokeiluissa ollutta työn uudelleenorganisointia voimme nykyistenkin työaikojen puitteissa tehdä turhien kokousten karsimisesta puhumattakaan. Monesti ja valitettavasti kuitenkin isompia ratkaisuja asioihin tuntuu syntyvän vasta sitten, kun on aivan pakko.

Nelipäiväisen työviikon lopputuloksena ei saisi olla se, että tehdään sama työmäärä, mutta huonommin ja kiireellä. Työstä ei saisi tulla intensiivinen suoritus, jossa ainoana palkintona on se, että pääsee vapaalle. Etätyön lisääntyminen on vähentänyt työn yhteisöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä pitää rakentaa ja se myös vaatii aikaa. Jonkin aikaa asiat kyllä hoituvat niinkin, että tehdään vain tärkeimmät tehtävät. Lyhytjänteinen suorittaminen kuitenkin kostautuu ajan myötä, eikä organisaatio kehity. Tiimalasin kanssa harvemmin syntyy hyviä kehitysideoita saati toimeenpanoa.

Etätyö, tiivis Teams-kokoustaminen ja tulospaineet ovat luoneet meille vahvan suorittamisen kulttuurin. Me vanhemmat työntekijät muistamme vielä vanhat ajat, jolloin työkavereiden kanssa kahvittelu oli arkipäivää. Nuoremmat työntekijät eivät välttämättä muusta tiedä, kuin tästä suorittamisen kulttuurista. Uuden työntekijän pitää samanaikaisesti oppia työtehtävät, omaksua koko ajan uusia asioita, saada tulosta ja pystyä myös kehittämään työtä. Paineet ovat kovat, eikä ihme, jos nuoret asiantuntijat uupuvat. Jotta työntekijät voisivat hyvin, pitäisi työmäärän, työtehtävien kirjon ja vastuiden olla kohtuullisia ja työpäivien huokoisempia.

Hyvä johtaminen, töiden järkevä organisointi sekä oikeudenmukainen kohtelu vaikuttavat oleellisesti työhyvinvointiin. Kun töitä on paljon, voi syntyä tilanne, jossa omaa ja kollegan työpanosta vertaillaan. Jos syystä tai toisesta työkaverin työpanos on vähäisempi, mutta palkka samansuuruinen, voi solidaarisuus olla hakusessa. Työtä ja tehokkuutta voi olla vaikeaa mitata. Ihmisten tehokkuus ja tapa toimia myös vaihtelee. Joku saattaa tuoda omaa osaamistaan ja saavutuksiaan näkyvämmin esille, kuin joku toinen. Etenkin etätyössä tarvitaan avoimuutta niin työtehtävistä, palkkauksesta ja palkkauksen perusteista.

Mielekäs työ on parhaimmillaan ihmiselle voimavara ja myös tärkeä osa identiteettiä. Myös työyhteisön tarjoamat sosiaaliset suhteet ja porukkaan kuulumisen tunne on tärkeää. Jos henkilökohtaisessa elämässä on kuormitusta, kiva työ ja työkaverit auttavat jaksamaan.

SDP on esittänyt lakimuutosta, jossa työnantajaa kiellettäisiin ottamasta työntekijään yhteyttä vapaa-ajalla. Asiantuntijatyö muuttuu koko ajan paikasta ja myös ajasta riippumattomammaksi. Voisi olla vaikeaa määritellä yleisiä rajoituksia tai käytänteitä yhteydenpitoon. Eri toimialoilla olevia käytänteitä olisi kuitenkin hyvä selvittää ja miettiä kullekin alalle sopivia ratkaisuja. Ajallisesti joustavaa työtä tekevillä asiantuntijoilla työn ja vapaa-ajan välinen raja voi olla häilyvä. Työpuhelin on kuitenkin syytä laittaa vapaa-ajalla kiinni ja käytäntönä pitäisi olla, että henkilökohtaisille kanaville viestiteltäisiin vain poikkeustapauksissa. Fyysistä paikallaoloa edellyttävissä töissä esimerkiksi opettajilla, päiväkodin opettajilla ja sote-alalla tilanne on erilainen silloin, kun esimerkiksi oman poissaolon ajaksi tarvitaan sijainen. Näille aloille tulisi sopia toimivat mallit ja esimerkiksi vapaa-ajalla tapahtuneen työajan korvaamisesta. 

Nykyisen työelämän iso ongelma on "multipaskaaminen". Työtehtävät voivat koostua ydintehtävien lisäksi monenlaisesta sälästä. Joskus monenlaista sälää on niin paljon, että ydintehtävien hoito alkaa vasta sitten, kun päivän tunnit ovat täynnä. Työterveyslaitoksen asiantuntija Minna Toivanen puhuu tästä aiheesta työn ylipursuamisena. Hän näkee, että töiden priorisoinnista pitäisi siirtyä olennaistamiseen. Työhyvinvoinnin kannalta se, että aikamme kuluu oikeisiin asioihin, on keskeistä. Toivanen pitää hyvänä tavoitteena, että "jokainen pystyisi hoitamaan työnsä ytimen kohtuullisella tavalla". Toivasen tavoite on varsin maltillinen. Kyllä oleellisimmat työtehtävät pitäisi pystyä tekemään hyvin! Uskallan väittää, että kiire ja asioiden hoitaminen rimaa hipoen on työhyvinvointia ja työidentiteettiä vahvasti rapauttava tekijä. Tuntuu, että tämän hetken suurin tavoite työelämässä on opetella luopumaan hyvästä työn laadusta. Joskus kuitenkin voi olla niinkin, että työn tekeminen pidemmässä ajassa ja rauhassa kuormittaa vähemmän, kuin se, että saman asian tekee puolivillaisesti minuuttikellon kanssa. Tämä ei kuitenkaan monesti ole mahdollista, sillä monella meistä myös yksityiselämän velvollisuudet ja kiireet kutsuvat, kun työaika loppuu.

Terv. Nim. Työelämäkysymyksistä kiinnostunut tilastontekijä ja ay-aktiivi, joka on viime aikoina myös pohtinut paljon omaa suhdettaan työhön ja suorittamiseen.